Lehdistötiedote
11.09.2017

Amiedu solmi makean kumppanuuden – kehittää nyt suomalaisen sokeriteollisuuden osaamista

Amiedu on solminut osaamisen kehittämistä koskevan laajan kumppanuussopimuksen Sucros-konsernin kanssa. Sucros Oy ja sen tytäryhtiö Suomen Sokeri Oy muodostavat yhdessä suomalaisen sokeriteollisuuden.

Kumppanuuden avulla Sucros-konserni tähtää kilpailukyvyn varmistamiseen liiketoimintalähtöisen osaamisen kehittämisen avulla. Sucroksessa nähdään, että menestys ja liiketoiminnan tavoitteisiin pääseminen perustuu henkilökunnan osaamiseen – niin pätevyyteen kuin tietotaitoon.

Solmittu kumppanuussopimus kattaa muutoksen johtamisessa tukemisen, järjestelmällisen osaamisen kehittämisen suunnittelun yhdessä Amiedun asiantuntijoiden ja Sucroksen kanssa. Lisäksi Amiedu vastaa itse koulutusten ja valmennusten järjestämisestä sekä koulutustoimintaan liittyvästä koordinoinnista.

Osaamisen kehittämisen palvelut keskitetysti yhdestä paikasta

Kumppanuussopimuksen myötä Sucros pystyy saamaan erittäin kattavat osaamisen kehittämisen palvelut yhdestä paikasta keskitetysti, mikä tuottaa sille kustannushyötyjä sekä vapauttaa resursseja oman ydinliiketoiminnan tekemiseen ja kehittämiseen.

Kumppanuuden ansiosta ja valmennus- ja koulutustoiminnan keskittämisen avulla Sucros pystyy myös seuraamaan osaamisen kehittämisen vaikuttavuutta ja varmistumaan siitä, että osaamisen kehittämisen palvelut tuotetaan tasalaatuisina.

Amiedun kanssa Sucros pyrkii varmistamaan koulutustoiminnan ennakoivan suunnitelmallisuuden sekä sen, että työntekijöille on nyt ja tulevaisuudessa oikeanlaista osaamista. Yksi kehityskohteista, johon valmennuksilla pureudutaan, on moniosaamisen varmistaminen.

– Haluamme olla elintarviketeollisuuden halutuin työpaikka, ja siksi haluamme investoida henkilöstömme osaamiseen. Työstään nauttii, kun siihen on riittävä osaaminen ja osaava henkilöstö on yrityksemme menestyksen perusta, Sucroksen henkilöstöjohtaja Anu Ennelin sanoo.

Suuri osa Suomessa myytävistä sokeri- ja siirappituotteista valmistetaan Suomen Sokeri Oy:n Porkkalan sokeripuhdistamossa Kirkkonummella. Tuotteiden tärkein raaka-aine on kotimainen juurikassokeri, joka tuotetaan Sucros Oy:n Säkylän tehtaalla. Raaka-aineena käytetään myös raakasokeria, jota tuodaan maahan ja puhdistetaan Porkkalan sokeripuhdistamossa.

Panostus henkilöstön osaamisen kehittämiseen laadukkaan koulutuskumppanin kanssa auttaa tukemaan ja säilyttämään Sucroksen positiivista työnantajakuvaa sekä auttaa osaavan henkilökunnan saatavuudessa ja pysyvyydessä sekä kehittää henkilöstötyytyväisyyttä.

Sucros Oy

Lisätiedot:
Kirsi Silvennoinen, avainasiakaspäällikkö, Amiedu, puh. 020 7461 355, kirsi.silvennoinen(at)amiedu.fi
Anu Ennelin, henkilöstöjohtaja, Sucros Group, anu.ennelin(at)nordzucker.com

 

Sucros Oy ja sen tytäryhtiö Suomen Sokeri Oy muodostavat yhdessä suomalaisen sokeriteollisuuden. Sucros vastaa sokerijuurikkaan viljelyttämisestä ja prosessoinnista Säkylän juurikassokeritehtaalla. Suomen Sokeri vastaa sokerin puhdistamo- ja pakkaustoiminnasta Kirkkonummella sekä tuotteiden markkinoinnista ja myynnistä. Valmistamme monet suomalaisille tutut tuotteet, kuten Dansukker Taloussokerin, Sirkku palasokerin sekä Hillosokerin. Tarjoamme työtä noin 275 ammattilaiselle ja liikevaihtomme on noin 145 miljoonaa euroa. Sucros ja Suomen Sokeri ovat osa Nordzucker Groupia, Euroopan toiseksi suurinta sokeriyritystä. Nordzucker AG omistaa yrityksistä 80 % ja suomalainen Apetit Oyj 20 %.