Kokonaispalveluratkaisuilla tuloksia


Talotekniikka-alan asiantuntija- ja palveluyritys Aro Systems Oy on yksi Amiedun pitkäaikaisista kumppaneista ja Suomen suurimpia talotekniikan alan toimijoita. Amiedulla on ollut keskeinen rooli konsernissa tapahtuneiden muutosten läpiviennissä, kun nykyinen Aro Systems on kasvanut yritysostojen ja fuusioiden myötä.

Aro Systems Oy:n henkilöstöpäällikkö Kirsi Koivumäki-Jaatinen arvostaa pitkäkestoista osaamisen kehittämiskumppanuutta Amiedun kanssa sekä tiivistä ja avointa yhteydenpitoa. Mitä paremmin tuntee kumppanin, sitä avoimempaa ja tarkkanäköisempää keskustelu liiketoiminnasta ja sen kehittämisestä on.
Aro Systemsin osaamisen kehittämisen tarpeet ovat laajat. Muutos on keskeinen osa-alue, johon Aro Systems saa Amiedulta tukea.

-    Amiedu kattaa strategialähtöiset osaamisen kehittämistarpeemme laidasta laitaan. Heillä on myös kattava tuntemus toimialastamme ja sen haasteista. Saamme Amiedun asiantuntijoilta tukea ja ymmärrystä toimintaamme, mutta samalla he osaavat ja uskaltavat myös kyseenalaistaa toimintaamme ja nähdä ulkopuolisen silmin strategiamme, tavoitteemme ja nykytilamme.

Kirsi Koivumäki-Jaatinen kuvaa Amiedun tarjoamaa palvelua kokonaisvaltaiseksi.

-    Amiedu tukee strategiamme jalkautusta. Me toteutamme niin strategisia kuin operatiivisia toimenpiteitä yhteistyön kautta. Kasvutavoitteet on kirjattu strategiaan ja niitä viedään vaihe vaiheelta eteenpäin. Yhteystyö Amiedun kanssa tukee tavoitteitamme keskeisesti. Voimme Amiedun kanssa avoimesti keskustella, mitä kannattaa tehdä ja saamme aina nopeasti ratkaisuja tarpeisiimme. Yhteistyö on hyvin joustavaa ja tekemisessä on jatkuvuutta. Ohjausryhmissä voimme nostaa asioita avoimesti esille ja miettiä erilaisia ratkaisuja. Amiedun avainasiakastyö toimii mielestäni sillanrakentajana työhön, joka tuo meille tuloksia.

Aro Systemsissä muutos on tarkoittanut myös erilaisten yrityskulttuurien kohtaamista ja niiden sulauttamista yhteen, jotta toimintatavat ja prosessit ovat yhtenäisiä ja tavoitteiden mukaisia. Amiedun avulla varmistetaan, että työntekijöiden osaaminen on linjassa strategian kanssa nyt ja tulevaisuudessa.

-    Yhteisen kulttuurin muodostumista ovat tukeneet muun muassa Amiedun toteuttamat workshopit, joihin on kokoontunut eri alueilta meidän liiketoiminta- ja projektijohtomme.

Tuloksia mitataan eri näkökulmista

Liiketoimintalähtöisen osaamisen kehittämisen tärkeänä tuloksena Kirsi Koivumäki-Jaatinen näkee muun muassa esimiestyön korostuneen roolin.

-    Meillä ymmärretään nyt aiempaa laajemmin esimiestyön merkitys ja rakennusalan erityiset haasteet. Esimiestyön kehittyminen on ollut tärkeässä roolissa siinä, että olemme saaneet entistä sitoutuneempia työntekijöitä.

Aro Systems on myös pystynyt laskemaan sairauspoissaolojen määrä sekä parantamaan työturvallisuutta. Kirsi Koivumäki-Jaatinen toteaakin, että osaamisen kehittämistä voidaan mitata ja mitataankin Aro Systemsissä monesta näkökulmasta, mutta lopulta vaikuttavuus näkyy hyvin toimivan ohjausryhmän aikaansaamana tuloksena.

Aro Systems saa myös hoidettua Amiedun kautta työntekijöidensä monenlaiset lakisääteiset koulutukset ja sertifikaatit. Tämänkin jatkuvan prosessin hallintaa helpottaa se, että Amiedun runsaalle kurssitarjonnalle voi helposti lähettää työntekijöitä ilman, että aina olisi tarvetta perustaa omaa ryhmää. Lisäksi Amiedun valtakunnallinen verkosto mahdollistaa kurssipäivät lähellä työpaikkaa.

Haluamme kasvattaa yritykseemme sopivia tekijöitä, toteaa Kirsi Koivumäki-Jaatinen.

-    Osaamisen kehittäminen nähdään meillä positiivisena mahdollisuutena. Se tukee urapolkuajatusta ja tarjoaa mahdollisuuksia edetä yrityksessä uudenlaisiin tehtäviin. Henkilöstöllemme on järjestetty esimiesvalmennuksia, joiden avulla vahvistetaan omia toimintatapojamme. Tärkeässä roolissa ovat olleet myös Rakennusurakan yleiset sopimusehdot -koulutukset. Lisäksi Johtamisen erikoisammattitutkinto (JET) ja Tekniikan erikoisammattitutkinto (TEAT) ovat sisällön ja painopistealueiden kautta meille sopivia ja niitä on jo järjestetty useita vuosikursseja. Ne ovat meillä arvostettuja ja ne tunnetaan hyvin yrityksemme sisällä. Saamme niiden avulla laajasti esiin leadership-näkökulmia ja työhyvinvoinnin ja -turvallisuuden aiheita. Näiden koulutusten yhteydessä tehtävien osatöiden kautta koulutusta jalkautetaan myös tiimeihin ja yksiköihin. Näin syntyy kokonaisvaltaista kehittämistä, joka tukee toiminnan tehostamista, esimiestyötä sekä talouden ja asiakkuuksien johtamista.

Lisätietoja Aro Systemsistä: www.arosystems.fi

Tutustu muihin referensseihimme »

Lue uusimmat Amicase-artikkelit »