Tuetun oppisopimusopiskelun kehittäminen
Projektin kesto
1.1.2011 – 30.4.2012
Projektikoordinaattori
Amiedu
Rahoittaja
Opetus- ja kulttuuriministeriö
Projektin tavoite ja tulokset
Hankkeen tavoitteena on kehittää erityisesti maahanmuuttajataustaisille opiskelijoille oppisopimusopiskeluun johtavaa polkua kehittämällä asiakaslähtöinen työnantajien ja opiskelijoiden tarpeisiin vastaava tuetun oppisopimuskoulutuksen malli. Malli avaa myös muille ammatillisessa koulutuksessa aliedustetuille opiskelijaryhmille mahdollisuuden päästä kiinni käytännönläheiseen työpaikalla tapahtuvaan oppimiseen.
- Mallin kehittämisessä otetaan huomioon kokonaisvaltaisesti koulutus- ja asiakassuhdeprosessin eri osa-alueet.
- Huomiota kiinnitetään erityisesti siirtymä- ja nivelvaiheisiin sekä eri toimijoiden rooliin ja yhteiseen näkemykseen.
- Hankkeessa paneudutaan maahanmuuttajien kielellisten, ammatillisten ja asenteellisten valmiuksien luomiseen työpaikalla tapahtuvan oppisopimusopiskelun onnistumiseksi.
- Työpaikan kykyyn vastaanottaa erilaisista kulttuureista saapuvia työntekijöitä vahvistetaan koulutusohjelman avulla.
- Kouluttajien ja työpaikkaohjaajien osaamisen kehittämiseksi suunnitellaan monikulttuuriseen ohjaukseen ja mentorointiin liittyvä koulutusohjelma.
- Toimintamalleja pilotoidaan rakennusalan yritysten kanssa toteutettavassa valmennuksessa, jonka tarkoituksena on johtaa tutkinnon suorittamiseen oppisopimuskoulutuksena
- Pilotoitavan koulutuspolun käytäntöjä arvioidaan yhdessä yrityksen edustajien, opiskelijoiden ja kouluttajien kanssa.
- Hyvät käytännöt avataan ja raportoidaan selkeäksi toteutusmalliksi.