Loading
  

Meitä yhdistää tekemisen ilo


Merja-Leena Silander toimii koulutuspäällikkönä hygieniaosaaminen ja välinehuolto -yksikössä. Koulutukseltaan Merja-Leena on terveystieteiden maisteri ja erikoissairaanhoitaja. Merja-Leenan työkokemus on hyvin monipuolinen.

– Ennen Amiedua työskentelin sosiaali- ja terveyshuoltoalan organisaatioissa muun muassa aikuiskouluttajana ja akuutin sairaanhoidon kliinisissä ja esimiestehtävissä. Lisäksi tein töitä noin kuusi vuotta pääsääntöisesti Afrikassa. Aloitin Amiedun kouluttajana maaliskuussa 1997.

Koulutuspäällikön työ on haastavaa ja monipuolista. Hyvät tiimityö- ja vuorovaikutustaidot on työssä tärkeitä.

– Vastaan yksikköni toiminnasta. Työni koostuu muun muassa asiakasyhteistyöstä, projektinhallinnasta, koulutusten myynnistä ja markkinoinnista sekä yhteydenpidosta alan asiantuntijoihin. Lisäksi olen tutkintovastaava ja toimin tiimini esimiehenä. Onneksi minulla on työni tukena erinomainen ja osaava tiimi. Meitä yhdistää tekemisen ilo, Merja-Leena iloitsee.

Toiminnan kehittäminen on palkitsevaa

Merja-Leenan työssä on palkitsevaa se, että hän saa olla mukana kehittämässä yksikön toimintaa yhdessä muiden asiantuntijoiden kanssa.

– Amiedussa luotetaan asiantuntijaorganisaation henkilöstön osaamiseen. Lanseerasimme juuri oppimisympäristön, jossa opiskelijat pääsevät käyttämään välinehuollon Gemini-toiminnanohjausjärjestelmää. Oppimisympäristön kehittäminen on lähtenyt siitä, että se tukee työelämän tarpeita. Uusien työntekijöiden tuloa työyhteisöön helpottaa se, että toimintaympäristö on tuttu opiskeluista.
 
 
Käyttöehdot    Sivukartta    Rekisteriseloste ja tietosuojalausunto    Copyright © 2012 Amiedu