Loading
  

Innostus työhön kumpuaa hyvistä tuloksista


DI Matti Vesalainen on pitkän linjan amiedulainen. Hän aloitti työt pääkouluttajana yli 18 vuotta sitten ja toimii nykyisin kiinteistö- ja rakennusalan toimialajohtajana. Asiakkaiden kanssa työskentely ja uudet haasteet ajavat Mattia eteenpäin työssään.

– Eniten pidän siitä, kun pääsen asiakasrajapinnassa auttamaan asiakkaita eteenpäin. Työskennellessäni kouluttajana tuntui hyvältä, kun näin yksittäisen opiskelijan kehittymisen joko työllistymisen, tutkinnon tai uralla etenemisen kautta. Nykyään sama tunne syntyy, kun pääsemme edistämään asiakkaan liiketoimintaa osaamisen johtamisen kautta, Matti kertoo ja jatkaa:

– Minusta on innostavaa työskennellä eri alojen ja taustaltaan erilaisten ammattilaisten kanssa. Amiedun henkilöstö on hyvin monipuolista. Meiltä löytyy asiantuntijuutta lähes joka asiaan.

Arvot ohjaavat työtä

Amiedun arvot ovat luotettavuus, luovuus, vaikuttavuus ja yhteiskunnallinen vastuullisuus.

– Mielestäni Amiedun arvot on helppo hyväksyä ja niiden perustalle on hyvä rakentaa omaa työkenttää ja Amiedun toimintaa. Kehitämme ennakkoluulottomasti liiketoimintaamme. Olemme työnantajana edelläkävijä sekä kollegoidemme että asiakkaidemme keskuudessa, Matti korostaa.
 
 
Käyttöehdot    Sivukartta    Rekisteriseloste ja tietosuojalausunto    Copyright © 2012 Amiedu