Työelämän muutostilanteissa mukana

Koulutuspäällikkö, FM Emmy Kurjenpuu työskentelee muutosvalmennuksen moninaisella pelikentällä. Kurjenpuun Muutosvalmennus-yksikkö tarjoaa palveluja niin suurille organisaatioille kuin yksityisille henkilöillekin.
- Muutoksenhallinnan taidot ja välineet ovat keskeisiä tämän hetken jatkuvasti muuttuvassa ja uusiutuvassa työelämässä, Kurjenpuu sanoo.
Muutosta tukevilla koulutus- ja valmennuspalveluilla Amiedu tukee asiakkaitaan tiettyyn tavoitetilaan pääsemisessä sekä hallitun muutoksen läpiviemistä.
- Yksilöasiakkaalle tämä voi tarkoittaa uravalmennusta, työllistymisen tai kouluttautumisen tukemista. Yritysasiakkaille toteutamme esimerkiksi ylimmälle johdolle räätälöityjä esimiesvalmennuksia.

Parasta työssä sen merkityksellisyys

Kurjenpuun mukaan koko pelikenttä on poikkeuksellisen merkityksellinen ja äärimmäisen mielenkiintoinen. Hänen mukaansa siinä saa oikeasti olla yhteiskunnan ja osaamisen kehittämisessä mukana.
-  On hieno tunne saada olla mukana kehittämässä työelämää ja löytämässä ratkaisuja sen haasteisiin. Koskaan ei tarvitse miettiä, miksi tätä työtä oikein tekee.
Suurempiin kehittämiskokonaisuuksiin käsiksi pääseminen onkin se syy, miksi Kurjenpuu on viihtynyt Amiedussa jo vuosikausia.
- Tässä talossa osaamiseni ja halu kehittyä ovat löytäneet oikean paikan. Esimiehenä toimiminen ja yhteisiin tavoitteisiin pyrkiminen rautaisen asiantuntijuuden omaavien kollegoiden kanssa on elämän suola.