Lehdistötiedote12.2.2010
Lidl kasvattaa kaupan alalle osaavia esimiehiä valtakunnallisesti - yhteistyö Amiedun kanssa syvenee
Lidl tarjoaa työntekijöilleen mahdollisuuden kouluttautua ja suorittaa tutkinto työnteon ohella. Nyt 45 Lidlin työntekijää aloittaa kaupan esimiehen erikoisammattitutkinnon. Ryhmät käynnistyvät samanaikaisesti Amiedun järjestämänä Helsingissä ja Jyväskylässä, sekä Oulussa Amiedun ja Oulun Aikuiskoulutuskeskuksen yhteistyönä.
Lidl ei rekrytoinnissaan hae välttämättä valmiita konkareita, vaan on valmis antamaan hyville tyypeille mahdollisuuden kasvaa kaupan alan ammattilaisiksi. Nyt käynnistettävän kaupan esimiehen erikoisammattitutkinnon tavoitteena on antaa Lidlin nuorille ja dynaamisille myymäläesimiehille lisäeväitä johtamistyöhön.
-Hyvä esimiestyö on linjaorganisaatiossa tärkeässä roolissa, koska esimiehet vastaavat sekä henkilöstön työhyvinvoinnista että konseptin toteutumisesta. Tutkintoa suorittaessaan he voivat kehittää itselleen sopivia työkaluja johtamistyönsä kehittämiseen. Laajempana tavoitteenamme on nostaa koulutuksella kaupan alan töiden profiilia, linjaa Lidl Suomi Ky:n toimitusjohtaja AnttiTiitola.
Oppisopimuskoulutuksen sisällöt on räätälöity yrityksen tarpeisiin ja toteutuksessa huomioidaan kunkin osallistujan omat tavoitteet ja olemassa oleva osaaminen. Tavoitteena on, että työntekijät saavat koulutuksesta optimaalisen hyödyn oman osaamisensa ja uransa kehittämiseen. Työssäoppimista tukevat työpaikkaohjaajat, jotka ovat pitkänlinjan ammattilaisia.
Yhteistyössä Amiedun kanssa Lidl rakensi Opinportaat-koulutusohjelman, joka mahdollistaa työntekijöille ammatillisen kehittymisen ja työssään etenemisen koulutuksen avulla. Opinportaat-ohjelma käynnistyi liiketalouden ja logistiikan perustutkintojen sekä johtamisen erikoisammattitutkinnon oppisopimuskoulutuksina. Kaiken kaikkiaan tutkintotavoitteisessa koulutuksessa on tällä hetkellä 198 Lidlin työntekijää.
- Koulutukset ovat työelämälähtöisiä ja niillä on jo saavutettu konkreettisia tuloksia. Vaikutukset näkyvät työntekijöiden motivaatiossa ja heidän päivittäisessä työskentelyssään, kertoo Tiitola ja jatkaa: - Kumppanuus Amiedun kanssa tuo henkilöstömme kehittämiseen luontevaa jatkuvuutta. Amiedu ymmärtää liiketoimintaamme, ja tuntee toimintatapamme ja organisaatiomme. Yhteistyö on ollut kitkatonta. Suurissakin koulutuskokonaisuuksissa Amiedu on reagoinut tarpeisiimme nopeasti, laadun kärsimättä, Tiitola toteaa.
Lidl ja Amiedu suunnittelevat seuraavaksi turvallisuuden koulutuksia. Suunnitteilla on myös myynnin ammattitutkinnon ja tekniikan erikoisammattitutkinnon liittäminen osaksi Opinportaat-koulutusohjelmaa. Opinportaat tullaan tulevaisuudessa liittämään tiiviimmin Lidlin tehtävänkuvauksiin. Lidl kehittää osana osaamisen johtamistaan urapolkumalleja, joissa tuetaan yksilöiden kehittymistä kaupan alan ammattilaisina.
Lisätietoja: Jussi Nummelin, henkilöstön kehittämispäällikkö, Lidl Suomi Ky puhelin 09 2345 6771
Ari Seppänen, kaupallinen johtaja, Amiedu puhelin 020 7461 387
Lidl on yksi Euroopan suurimmista vähittäiskaupan myymäläketjuista. Yhtiön liikeideana on tarjota korkealaatuisia elintarvikkeita ja käyttötavaroita edulliseen hintaan. Lidlin tarjoaman monipuolisen valikoiman erinomainen hinta-laatusuhde pohjautuu yrityksen omiin, tarkkaan valvottuihin tuotemerkkeihin ja poikkeuksellisen tehokkaaseen toimintamalliin.Lidl aloitti toimintansa Suomessa vuonna 2002. Lidl Suomi Ky työllistää noin 2 500 henkilöä ja sillä on 133 myymälää ympäri Suomen Hangosta Sodankylään. Lisätietoja Suomen Lidlistä: www.lidl.fi
Amiedu on ammatillinen aikuiskouluttaja, jolla on vahva koulutuksellinen osaaminen ja työelämän tuntemus. Amiedu tarjoaa kokonaisvaltaiset ratkaisut työyhteisöjen ja yksilöiden osaamisen kehittämiseen valtakunnallisesti. Amiedun osaamiskeskukset ovat erikoistuneet hyvinvoinnin, kaupan,teknologiateollisuuden ja yritysturvallisuuden aloille, ICT-, kiinteistö- ja rakennusaloille sekä henkilöstövalmennukseen ja yrittäjyyteen. Amiedua ylläpitää Ami-säätiö, jonka taustayhteisöjä ovat Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten kaupungit. Amiedussa opiskelee vuosittain yli 21 000 aikuisoppijaa ja liikevaihto vuonna 2009 oli 29,7 M€. Lisätietoja: www.amiedu.fi.
|
|