Lehdistötiedote 28.1.2008:
Markkinajohtajat kumppaneiksi:
Jidea Oy:n ja Amiedun yhteistyösopimus hyödyttää molempien asiakkaita
Rakennusalan ja talotekniikan CAD-ohjelmistoja kehittävä Jidea Oy ja Suomen johtava ammatillinen aikuiskoulutuskeskus Amiedu ovat solmineet laaja-alaisen kumppanuus-
sopimuksen, jonka myötä molempien asiakkaille on tarjolla entistä kattavammat koulutuspalvelut. Sopimus sisältää Suomessa täysin uudentyyppisen aikuiskoulutus-
organisaation ja ohjelmistotalon yhteistoimintamallin, jossa sopijapuolet yhdessä suunnittelevat sekä koulutusta, myyntiä että markkinointia. Myös tuotekehitysyhteistyö kuuluu allekirjoitetun sopimuksen piiriin.
– Amiedu kouluttaa Jidean asiakkaita ja omia opiskelijoitaan käyttämään tehokkaasti CAD-ohjelmistoja. Mutta se on vain yksi osa yhteistyötämme. Voimme nyt tarjota esimerkiksi
pk-yrityksille kokonaisvaltaisen palvelupaketin, johon ohjelmistokoulutuksen lisäksi voidaan räätälöidä perustietotekniikan, taloushallinnon, asiakaspalvelun, myynnin ja markkinoinnin koulutusta. Amieduhan hallitsee työelämän kehittämispalvelut henkilöstön saatavuudesta ja perehdytyksestä aina henkilöstön pysyvyyteen, Amiedun teknologiateollisuuden toimialajohtaja Kari Lepistö kertoo.
– Yhteistyö Amiedun kanssa on meille aivan uusi toimintamalli. Solmittu sopimus tähtää yhteistyöhön monella sektorilla. Tarkoituksena on tuottaa yhteisille asiakkaille todellista lisäarvoa. Amiedu hoitaa koulutuksen, jolloin me voimme keskittyä omaan liiketoimintaamme. Järjestämme itse vain asiakkaiden perustyökalukoulutuksen, ja kaikki laajemmat kokonaisuudet siirretään kumppanille, Jidea Oy:n toimitusjohtaja Antti Leikas sanoo
Amiedu vastaa koulutusten suunnittelusta, toteutuksesta, kurssilogistiikasta ja hallinnoinnista. Jidea huolehtii koulutussuunnitelmien mukaisesti tarvittavien JCAD-lisenssien toimituksesta Amiedun kursseille.
– Joidenkin kurssien materiaaliin on mahdollista sisällyttää JCAD-lisenssi, jonka opiskelija voi siirtää esimerkiksi yritystä perustaessaan yrityksen nimiin ja oikeaan ammattikäyttöön. Etu on arvoltaan useita tuhansia euroja, Antti Leikas toteaa.
Jidea Oy:n asiakaskunta ja Amiedun eri toimialojen osaaminen kohtaavat laajasti varsinkin
pk-sektorilla sekä rakennus- ja kiinteistöalan suurtenkin toimijoiden keskuudessa.
– Jidealla on tarjota esimerkiksi rakennusalalle aivan uusia, innovatiivisia tuotteita työmaan hallintaan. Helppokäyttöiset ohjelmistot ovat olleet aika vieraita rakennusalalle tähän asti.
Kun ohjelmien toimitukseen liitetään ammattitaitoinen ja käytännönläheinen käyttäjien koulutus, ohjelmisto tulee varmasti tehokkaaseen käyttöön, Kari Lepistö toteaa.
Lisätietoja
Amiedu
Kari Lepistö
toimialajohtaja
puhelin 020 7461 381
etunimi.sukunimi@amiedu.fi
Jidea Oy
Antti Leikas
toimitusjohtaja
gsm 040 566 6862
antti.leikas@jidea.fi
Amiedu on Suomen johtava ammatillinen aikuiskoulutuskeskus, jota ylläpitää Ami-säätiö. Ami-säätiön taustayhteisöjä ovat Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten kaupungit. Ami-säätiö tarjoaa laaja-alaisia koulutuksen ja kehittämisen kokonaisratkaisuja elinkeinoelämän kilpailukyvyn vahvistamiseksi sekä työyhteisöjen kehittämiseksi ja yksilöllisen osaamisen lisäämiseksi. Amiedu on keskittynyt kaupan, hyvinvoinnin, ICT:n, teknologiateollisuuden, yritysturvallisuuden, yrittäjyyden sekä kiinteistö- ja rakennusalan osaamisen kehittämiseen. Amiedun koulutusohjelmiin osallistui vuonna 2007 yli 17 000 aikuisopiskelijaa. www.amiedu.fi.
Jidea Oy on 1985 perustettu suomalainen, Oulussa pääkonttoriaan pitävä ohjelmistotalo. Jidea keskittyy talotekniikan, rakennusalan ja teollisuuden toimialakohtaisiin CAD-ohjelmistoihin ja asiakaskohtaisiin sovellutuksiin. Jidealla on 4 000 asiakasta, joille on toimitettu 10 000 ohjelmistolisenssiä Suomeen ja muihin Euroopan maihin. JCAD-ohjelmistot ovat eniten käytetty ohjelmistokokonaisuus rakennusalalla ja talotekniikassa Suomessa. Useat Jidean toimialaratkaisut ovat markkinajohtajia alallaan. www.jcad.fi