Lehdistötiedote 15.1.2008:
Are Oy ja Amiedu solmivat kumppanuussopimuksen
Are Oy:n ja Amiedun jo vuosituhannen vaiheesta alkanut vahva yhteistyö muuttui virallisesti kumppanuudeksi, kun Are ja Amiedu solmivat kumppanuussopimuksen tammikuun puolivälissä 2008.
– Teemme jatkossa yhteistyötä suunnitelmallisemmin ja pitkäjännitteisemmin. Laadimme toiminnalle vuosisuunnitelman ja muodostamme kumppanuudelle oman ohjausryhmänsä, Are Oy:n henkilöstön kehittämispäällikkö Corinna Fagerström toteaa.
Amiedu on toteuttanut Aren henkilöstölle tutkintotavoitteellista, ammatillista aikuiskoulutusta. Tutkintoja ovat suorittaneet niin putki- ja ilmastointiasentajat sekä kiinteistönhoitajat, projektipäälliköt kuin projektinhoitajat ja avainasiakaspäälliköt.
Viime vuoden aikana Amiedu vastasi muun koulutusyhteistyön lisäksi kahdeksasta Arelle räätälöidystä koulutusohjelmasta. Aren pitkiin koulutusohjelmiin osallistui viime vuonna 148 arelaista.
Laajenevaa, ennakoivaa yhteistyötä
– Kumppanuussopimuksen myötä voimme Amiedun kanssa tehdä yhteistyötä, joka perustuu ennakkosuunnitteluun ja toiminnan vaikuttavuuteen. Molemmille on hyödyksi, kun tiedämme etukäteen, mitä teemme, emmekä vain ratkaise yhdessä eteen tulevia ongelmia, Corinna Fagerström sanoo.
Yhteistyötä halutaan nyt myös laajentaa.
– Voimme hyödyntää muitakin Amiedun palveluja, kuten esimerkiksi rekrytointiin ja perehdyttämiseen liittyviä palvelutuotteita, Corinna Fagerström toteaa.
– Rekrytoinnissa olemme jo yhteistyötä tehneetkin. Rakennustuotannon ammattitutkintoon on osallistunut sekä Aren nykyisiä työntekijöitä että rekrytointi-ilmoituksella haettuja uusia työntekijöitä. On paljon tehokkaampaa tarjota työnhakijalle sekä työpaikka että koulutus kuin pelkkä työpaikka, Amiedun toimialajohtaja Matti Vesalainen toteaa.
Aren kannustava ja määrätietoinen toiminta omien työntekijöittensä osaamisen kehittämiseksi on saanut julkista tunnustusta. Viime vuonna opetusministeriö myönsi Arelle oppisopimuskouluttajien laatupalkinnon. Aren henkilöstölleen järjestämissä koulutuksissa oli vuonna 2007 noin 840 osallistujaa.
Lisätietoja:
Matti Vesalainen
Toimialajohtaja
Amiedu
puhelin 020 7461 276
etunimi.sukunimi@amiedu.fi
Corinna Fagerström
Henkilöstön kehittämispäällikkö
Are Oy
gsm 040 300 5638
corinna.fagerstrom@are.fi
Amiedu on Suomen johtava ammatillinen aikuiskoulutuskeskus, jota ylläpitää Ami-säätiö. Ami-säätiön taustayhteisöjä ovat Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten kaupungit. Ami-säätiö tarjoaa laaja-alaisia koulutuksen ja kehittämisen kokonaisratkaisuja elinkeinoelämän kilpailukyvyn vahvistamiseksi sekä työyhteisöjen kehittämiseksi ja yksilöllisen osaamisen lisäämiseksi. Amiedu on keskittynyt kaupan, hyvinvoinnin, ICT:n, teknologiateollisuuden, yritysturvallisuuden, yrittäjyyden sekä kiinteistö- ja rakennusalan osaamisen kehittämiseen. Amiedun koulutusohjelmiin osallistui vuonna 2007 yli 17 000 aikuisopiskelijaa. www.amiedu.fi.
Are Oy on Suomen johtavia urakointi- ja kiinteistöpalveluyrityksiä. Liiketoiminta-alueina ovat urakointipalveluissa talotekniikka ja teollisuuden palvelut, korjausrakentaminen sekä kiinteistöpalveluissa huolto, kunnossapito ja ylläpitopalvelut.
Are toimii kattavasti kotimaassa sekä tytäryhtiöidensä kautta Venäjällä, Virossa ja Latviassa. Liikevaihto oli vuonna 2006 noin 180 milj. €, ja arelaisia on noin 1600. Are-konsernin omistaa perheyhtiö Onvest Oy. www.are.fi