|
|
 |
| Olet täällä: » Etusivu » Aikuisoppijan ABC » Koulutusmuodot ja rahoitus » Henkilöstökoulutus |
|
|
Henkilöstökoulutus |
Tarjoamme yrityksen henkilöstön kehittämiseen erilaisia kursseja, koulu- tuksia ja valmennusohjelmia sekä mahdollisuuden suorittaa ammattipäte- vyyksiä ja sertifikaatteja. Amicom puolestaan järjestää ajankohtaiskoulu- tuksia ja -seminaareja.
Henkilöstökoulutuksen avulla yritys voi kehittää henkilöstönsä ammatillista osaamista mm. työtehtävien laajentuessa ja erityisosaamista tarvittaessa. Henkilöstökoulutus sopii myös rekrytointiin.
Suunnittelu ja toteutus
Suunnittelemme ja toteutamme yhdessä koulutus- ja kehittämisohjelmat. Näin saamme aikaan yrityksen tavoitteita parhaiten palvelevat kehittämis-ratkaisut.
Rahoitus
Henkilöstökoulutuksen rahoittaa yritys, tai niihin on mahdollista saada rahoitusta mm. opetusviranomaisilta tai TE-keskukselta. Aikuisten ammatilliseen lisäkoulutukseen löytyy useita viranomaisten tarjoamia rahoitusmuotoja. Koulutuspaikkojen määrä on yleensä rajoitettu kiintiöin. Rahoituksen edellytyksenä on, että koulutus räätälöidään yritykselle ns. tutkintotavoitteisena koulutuksena. Näitä tutkintoja on kolmen tasoisia: ammatilliset perus-, ammatti- tai erikoisammattitutkinnot.
Ammatti- ja erikoisammattitutkinnot oppisopimuksena voidaan järjestää vain myönnettyjen kiintiöiden puitteissa, joten koulutuspaikkoja on aina rajoitetusti. Sen sijaan oppisopimuskoulutuksena järjestettävien perustutkintojen koulutuspaikkojen määrää ei ole rajoitettu. Räätälöidyt asiakastoteutukset mm. kaupan alalla ovat kysyttyjä. Myös Amiedun ns. avoimina järjestettäviin oppisopimuskoulutuksiin yritys voi ohjata yksittäisiä henkilöitä.
Omaehtoinen ammatillinen lisäkoulutus on erityisesti yrityskohtaisiin asiakastoteutuksiin tarkoitettu rahoitusmuoto. Näissä ammatti- ja erikoisammattitutkintojen toteutuksissa yritysten maksuosuus on 53 % koulutuksen yksikköhinnasta. Hinta vaihtelee koulutusaloittain.
|
|
|
|
|